Lupiinit (glitter) -tarrassa kasvaa kolme upeaa, villiä lupiinia. Lupiinien kukinnot hehkuvat ihanissa pinkin, liilan, violetin, punaisen, keltaisen ja sinisen sävyissä. Värikkäät lupiinit kasvavat rinta rinnan, hieman eri suuntiin kurkkien.
Tarra on muotoonleikattu. Se on noin 5,5 cm korkea ja noin 4,3 cm leveydeltään – ihan pienestä tarrasta ei siis ole kyse, mutta se on silti sopivan kokoinen mahtuakseen monenlaiseksi koristeeksi. Lupiinien ympärillä ja päällä on hento glitter-tehoste. Tarran reunat ovat tummansiniset, kuin lupiinit olisi taltioitu yötaivasta vasten.
Tarra on valmistettu Ruotsissa PVC-vapaalle metallisoidulle PP-kalvolle. Tarrassa on UV-säteilyltä ja kosteudelta suojaava PET-laminaatti, jonka ansiosta sitä voi käyttää erilaisissa sääolosuhteissa. Tarra kestää myös astianpesukonetta. Jatkuvassa ulkokäytössä tarra kestää noin 2-4 vuotta.
Tarran kuvan on suunnitellut Ankku Höytö / Utuliini. 🙂
Ideoita tarran käyttöön
Lupiinit -tarra sopii moneen. Vinyylitarra on kestävä, joten voit tehdä siitä pitkä-ikäisen koristeen esimerkiksi läppärin kanteen, kuulokkeisiin tai vaikkapa puhelimen kuoriin. Sillä voi myös viimeistellä kivasti kansion, bullet journalin, vihkon tai esimerkiksi kalenterin kannen – ehkä koristelet kannet täyteen tarroja!
Mikä tahansa kova, tasainen pinta on hyvä valinta vinyylitarran kiinnittämiseen. Koska Lupiinit glitter -tarra kestää myös ulkokäyttöä ja astianpesukonetta, sen voi kiinnittää esimerkiksi juomapulloon, pyöräilykypärään, postilaatikkoon, auton puskuriin tai takalasiin tai vaikkapa eväsrasiaan. Jos haluat säästellä, muista että tarra pysyy parempana pidempään, jos se ei ole jatkuvasti suorassa auringonvalossa.
Toki yhtä hyvin voit liimata tarran askartelemaasi onnittelukorttiin, scrapbookiin, kalenterin väliin tai bullet journalin aukeamalle. Mikään ei estä sinua käyttämästä sitä kuin mitä tahansa paperistakin tarraa!
Postitus
Tilauksesi lähetetään sinulle 1-3 arkipäivän sisällä tilauksen tekemisestä. Tarra voi saapua esimerkiksi pahvilaatikossa tai postitusputkessa, riippuen siitä, mitä muita tuotteita tilauksellasi mahdollisesti on. Toimitusaika vaihtelee valitusta toimitustavasta riippuen. Useimmiten paketit ovat perillä 5 arkipäivän kuluessa lähettämisestä!